Maailman tervein kansa 2015
Mistä on kyse?
Maailman Tervein Kansa 2015 on vuonna 2008 aloitettu hanke, jonka tavoitteena on auttaa suomalaiset maailman terveimmäksi kansaksi vuoteen 2015 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen ja haastava, mutta ei mahdoton. Tiedämme hyvin, että tuskin kukaan pystyy saavuttamaan sitä yksin, kertoohan jo hankkeen nimikin sen. Hankkeen edistämiseksi tarvitaan joukkojen voimaa - yhteistyökumppaneitamme ja koko Suomen kansaa, joka voi pienillä teoilla saada aikaan suuria tuloksia.

Rohkaisemme suomalaisia pitämään parempaa huolta omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan sekä vaikuttamaan omaan terveyteensä pienillä, jokapäiväisillä elämäntapavalinnoilla.
Miten määritellään maailman tervein kansa?
Terveys - tai vielä laajemmin hyvinvointi - on kokonaisuus, joka koostuu fyysisen terveyden lisäksi henkisestä ja sosiaalisesta terveydestä. Tällaisen kokonaisuuden mittaamiseen ei ole yksiselitteistä tapaa. Suomalaisten hyvinvoinnissa on kuitenkin asioita, joihin jokainen meistä voi itse kiinnittää huomiota.
Korkea kolesteroli, verenpaine, tupakointi, alkoholinkäyttö, ylipaino ja vähäinen liikunnan määrä ovat yleisimpiä syitä suomalaisten sairauksiin. Maailman tervein kansa 2015 -hanke kannustaa suomalaisia vaikuttamaan näihin tekijöihin. Tärkeintä ei ole löytää mittaria maailman terveimmälle kansalle, vaan ohjata kohti tavoitettamme - terveempää elämää.
Miksi juuri vuosi 2015?
Maailman tervein kansa 2015 -hanke sai alkunsa vuonna 2008. Seitsemässä vuodessa voi saada paljon aikaiseksi - voittaa esimerkiksi Euroviisut tai jääkiekon maailmanmestaruus. Tärkeintä ei kuitenkaan ole vuosiluku vaan yhteinen tähtäin. Sitä ei tarvitse tavoittaa hetkessä eikä se välttämättä ole helppoa, mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi ja seitsemässä vuodessa sen ehtii tehdä ja saada muutkin mukaan.
Miksi Pfizer on laittanut tällaisen haasteen liikkeelle?
Hankkeen hyvät puolet lienevät päivänselvät. Maailman Tervein Kansa 2015 -hanke ajaa sekä yksilön että yhteiskunnan etua. Omasta terveydestä huolehtiminen on jokaiselle arvokasta, ja terveyttään ajatteleva ihminen on myös yhteiskunnan etu. Tiedämme, että hyvä terveys syntyy ensisijaisesti läpi elämän jatkuvista terveistä elämäntavoista.
Haluamme tutkivana lääkeyrityksenä puhaltaa yhteen hiileen muiden yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Väestön ikääntyessä ja terveydenhoidon kustannusten kasvaessa uskomme, että suomalaiset hyötyvät eniten, kun kaikki tahot työskentelevät saman tavoitteen eteen.
Myös ydintehtävämme, uusien lääkkeiden kehittäminen, edellyttää entistä parempaa yhteistyötä. Tehtävämme on edistää suomalaisten terveyttä ja tavoitteen myötä haluamme itsekin siirtyä seuraavalle tasolle teoissamme.

