Ohikulkijat listasivat unelmansa seuraavaksi viideksi vuodeksi tempauksessa, joka kannusti savuttomaan elämään.
Hyvä terveys, rakkaus ja matka maailman ympäri. Moni toivoo, että nämä unelmat toteutuvat seuraavan viiden vuoden aikana. Terveyttä ja hyvinvointia vaalitaan kuntoilemalla ja kohentamalla elämäntapoja. Rakkaan puolison kanssa halutaan rakentaa oma talo, jossa lapsilla riittää tilaa temmeltää. Unelmien matkalla kierretään esimerkiksi Uudessa-Seelannissa, Israelissa ja Mongoliassa.
Nämä unelmat tulivat ilmi Pfizerin kyselyssä, jossa ohikulkijat saivat kirjoittaa unelmansa seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samalla he osallistuivat kylpyläviikonlopun arvontaan. Kysely järjestettiin Kampin kauppakeskuksessa äskettäin pidetyn savuttomuustempauksen yhteydessä.
Ohikulkijoiden hämmästeltäväksi oli tuotu se määrä tupakkaa, jonka yksi, askin päivässä polttava ihminen kuluttaa viiden vuoden aikana. Yhteensä 36 500 savuketta oli laitettu sävähdyttävästi esille: seitsemän läpinäkyvän mallinuken sisään. Tempauksen tavoitteena oli kannustaa ohikulkijoita pohtiman sitä, kannattaisiko seuraavat viisi vuotta käyttää johonkin muuhun kuin valtavan tupakkakasan polttamiseen ja yli 9000 euron käryttämiseen taivaan tuuliin.
Ohikulkijat kirjasivat unelmakseen esimerkiksi:
"Terveyden ja kunnon kohoaminen"
"Terveyttä, työtä ja matkustamista yhdessä perheen kanssa"
"Olla terve ja iloinen, matkustaa maailman ympäri"
"Pitkä matka miehen ja lapsen kanssa lämpimään, valkoisille hiekoille"
"Terveelliset elämäntavat, säännöllinen urheilu ja onnellinen elämä"
"Terveyden pysyminen kohtuullisena"
"Haluaisin mennä lapsenlapsen kanssa pikkumatkoille terveenä"
"Matkustella ympäri maailmaa ja remontoida unelmien koti"
"Omakotitalo, jossa on paljon tilaa omalle pojalle leikkiä kasvaa ja kehittyä. Ja koira ja terveyttä koko perheelle"
"Onnellinen ja terve elämä rakastamani ihmisen kanssa"
"Elää onnellisesti rakkaani kanssa, rakentaa omakotitalo ja lähteä maailmanympärysmatkalle"
"Unelmani on saada vanhempani huolehtimaan paremmin terveydestään"
" Terveys ja pitkä ikä"
Unelmissa korostui myös konkreettisia asioita, jotka toisivat iloa elämään:
"Oma puutarha tai viherhuone asunnossa"
"Oma pikku possu"
"Riippumattomuus"
"Golf/tasoitus 5"
"Uusi televisio"
"Uusi moottorivene"
"Saada vauva ja muuttaa maalle"
"Säästää ja ostaa purjevene"
"Päästä hyvään duunimestaan"
"Kesämökin rakentaminen"
"Haluaisin perustaa oman ravintolan ja menestyä ravintola-alalla"
"Ohjaisin ensimmäisen elokuvani"
"Hyvä opiskelupaikka ja sen jälkeen hyvä työpaikka. Nauttia täydesti nuoruudesta ja sen jälkeen perustaa ihana perhe"
" Haluaisin päästä ylioppilaaksi ja elää mahdollisimman onnellista elämää"
"Ajella moottoripyörällä Mongoliassa"
"Laatuaikaa työn ohessa, esimerkiksi hiihtoreissu Lappiin"
"Löytää vakituinen työ ja mies"
Savuttomuustempauksen innoittamana jotkut kirjasivat unelmakseen myös elämän ilman tupakkaa:
"Saada lapsen lapset luopumaan tupakasta ja nuuskasta"
"Onnellinen ja terve elämä ilman tupakkaa"
"Haluaisin pysyä terveenä ja polttamatta"
Kaikkien vastanneiden kesken arvottiin hyvinvointiviikonloppu hotelli- ja wellnes-keskus Långvikissa. Palkinnon voitti Maria Espoosta. Voittajalle ilmoitettiin asiasta henkilökohtaisesti. Maria kirjoitti unelmakseen seuraavaksi viideksi vuodeksi: "Löytää jotain uutta ja mahtavaa elämääni". Marian toiveesta taisi toteutua ainakin pieni osa voiton myötä.
Mikä on sinun unelmasi seuraavaksi viideksi vuodeksi?




