pese kädet

Pese Kädet oikein

Käsien pesu on yksi helpoimmista keinoista estää tartuntatautien kuten noroviruksen leviäminen. Käsienpesu esimerkiksi ennen ruokailua on varmasti opetettu suurimmalle osalle meistä jo lapsena. Valitettavasti tapa jää monelta unohduksiin kun äiti tai opettaja ei siitä ole muistuttamassa.

Erityisen tärkeää käsienpesu on tietenkin ammattilaisille jotka työskentelevät elintarvikkeiden parissa tai hoitotyössä. Näiden alojen toimijat ovatkin olleet aktiivisia käsienpesun edistämisessä ja myös valvonnassa. Kampanjointi käsihygienian puolesta on keskittynyt ammattilaisten piiriin.

Käsien pesu olisi kuitenkin tärkeää muistaa myös ns. tavallisten kansalaisten parissa. Esimerkiksi erilaiset yleisötilaisuudet ovat paikkoja joissa piilee riskejä. Suuri joukko ihmisiä syö, juo ja samalla käsienpesutilat voivat olla rajallisia. Käsidesi voi toimia hätäapuna, mutta ei korvaa kunnollista pesua.

Näin peset kädet oikein:

  1. Ota kellot ja korut pois (ja pidä ne pois esim. ruokaa laittaessa)
  2. Kastele kädet ensin jotta irtolika huuhtoutuu pois
  3. Ota käsiin nestemäistä saippuaa ja hiero sitä käsiisi
  4. Pese kädet kauttaaltaan. Muista kämmenselät, ranteet sekä sormien välit. Erityisesti likaisten ulkotöiden jälkeen pese myös kynnenaluset harjalla.
  5. Huuhtele kaikki saippua pois
  6. Kuivaa kädet kertakäyttöisellä pyyhkeellä
  7. Sulje hana pyyhkeellä, älä koske siihen uudestaan puhtain käsin
  8. Erityistä hygieniaa vaativissa tilanteissa kuten hoitotyössä, käytä lisäksi desinfioivaa ainetta.

Lähde: Ruokavirasto.fi

Jos joudut pesemään käsiä usein, saattavat ne kuivua. Silloin voit käyttää käsivoidetta. Sitä on parasta lisätä puhtaisiin käsiin heti pesun jälkeen.

Käsidesi: erityisesti kesän festivaalit voivat olla hankalia paikkoja hyvän käsihygienian kannalta. Vesipisteitä voi olla rajoitetusti saatavilla. Vaikka käsidesi ei korvaa kunnon pesua, toimii se hätäapuna.

Pulloja myydään myös matkakoossa, jolloin ne mahtuvat helposti käsilaukkuun tai jopa taskuun. Myös desinfioivia pyyhkeitä on mahdollista ottaa mukaan yksittäispakattuina.

Jätä kommentti