Kuka pelkää Lumimiestä? Vanhat kunnon pihapelit kunniaan.

Pihapelitempaus liikuttaa lapsia ja samalla vanhempia lapsen omassa lähiympäristössä. Käytännössä tempauksen toteutus on hyvin yksinkertainen: ohjattu leikkituokio lähileikkikentällä. Tempauksessa leikitään vanhoja pihapelejä, pelataan lasten suosikkeja sekä varioidaan leikkejä omaan pihaan sopiviksi.

Tempauksen tarkoituksena on koota lähialueen taloista perheet eri-ikäisine lapsineen touhuamaan yhdessä. Tempausta pilotoitiin Utrassa ennen joulua hyvin kokemuksin. Pilottitapahtumassa paikalla oli parisen kymmentä leikkijää, joista suurin osa lapsia mutta mukana myös vanhempia. "Meinasin jäädä reunalle katsomaan kun lapset touhuavat", totesi yksi paikalle saapuneista vanhemmista, "mutta leikki tempaisi mukaansa".

Tempauksen taustalla on huoli liikunnan vähenemisestä. Samaan aikaan kun vapaa-ajan liikuntaharrastukset lisääntyvät omaehtoinen arkiliikunta vähenee laskien myös liikunnan kokonaisannoksen liian pieneksi. Lapsen ja nuoren terveyden muistisääntö kulminoituu kaksituntisiin: vähintään kaksi tuntia liikuntaa, korkeintaan kaksi tuntia ruutuaikaa ja korkeintaan kaksi tuntia yhtäjaksoista istumista.

Tempausta pilotoidaan lisää Pohjois-Karjalassa keväällä 2012.

14.1. Rääkkylän koulun pihalla
23.1. Liperissä
29.1. 14-18.00 Reijolan yhteisötalo - tapahtuman yhteydessä
30.1. 17-18.30 Noljakka, Sinkkolan puiston leikkikenttä
1.2. 17-18.30 Vehkalahti

Lisätietoja Annu Jantunen, Tuottaja, Pohjois-Karjala - Suomen tervein maakunta 2015 -hanke, annu.jantunen@jns.fi, 050 3544563

kartta.JPG

Pihapelisuosikkeja

10 tikkua laudalla
Välineet: Lauta ja tikut
Alkuvalmistelut: Lauta asetetaan maahan niin, että toinen reuna nousee korkeammalle. Tikut asetetaan laudalle.
Pelin kulku: Valitaan ensimmäinen etsijä sekä ponkaisija. Ponkaisija sinkauttaa tikut laudalta mahdollisimman kauaksi. Piiloutujat juoksevat piiloon sillä välin kun etsijä kerää tikut takaisin laudalle. Kun kepit ovat paikallaan, hän huutaa "10 tikkua laudalla!" ja lähtee etsimään piiloutujia.
Kun etsijä löytää piilossa olijan, hän tulee laudan luo, asettaa jalan laudalle ja huutaa löydetyn nimen, esim "Kalle nähty!". Piilossa olija tulee laudan luokse odottamaan muiden löytymistä. Jos Kalle kuitenkin huomaa, että hänet on nähty, voi hän yrittää juosta ennen etsijää laudan luo. Jos hän ehtii ensin, hän huutaa "omat nimet kirjoissa!" ja on loppukierroksen turvassa TAI ponkauttaa tikut uudelleen ilmaan, jolloin kierros alkaa alusta.
Ensin löydetysta piiloutujasta tulee seuraavan kierroksen etsijä.
Variaatioita: Laudan ja tikut voi korvata esimerkiksi pallolla (Purkkis) tai pesemällä etsijä (piste)

Polttopallo
Välineet: pehmeä pallo
Alkuvalmistelut: Merkitään alue
Pelin kulku: Valitaan yksi polttaja. Polttaja alkaa heittää pallolla muita. Muut yrittävät väistää palloa. Polttaja ei saa mennä ringin sisälle eivätkä muut saa astua ringistä ulos. Kun pallo osuu poltettavaan, hän palaa, jolloin myös hänestä tulee myös polttaja. Pelin voittaa se, joka selviää alueella kauiten.
Variointi: Lisätään peliin useampi pallo, pelataan erilaisilla palloilla

Kuka pelkää lumimiestä

Alkuvalmistelut: Merkitään kaksi viivaa riittävän kauaksi toisistaan.
Pelin kulku: Valitaan ensimmäinen lumimies. Lumimies asettuu puoleen väliin viivoja, muut toisen viivan taa. Lumimies huutaa: "Kuka pelkää lumimiestä!", johon muut vastaavat: "En!" ja lähtevät juoksemaan kohta toista viivaa. Lumimies yrittää saada mahdollisimman monta karkuun juoksijaa kiinni ennen kuin he saapuvat viivalle. Kiinni jääneistä tulee uusia lumimiehiä. Pelin voittaja on se, joka viimeisenä saadaan kiinni.
Variaatiot: kiinni jääneistä tulee lumivuoria, jotka ottavat karkuun juoksijoita paikaltaan kiinni (meren ahti)